Ympäristökasvatusta liikuntavammaisille

Ilona Ihaksi
Ympäristökasvatuksen loppuprojekti
Kevät 2001

YMPÄRISTÖKASVATUSTA LIIKUNTAVAMMAISILLE

LUONTOKOKEMUKSISTA KAIKKI ALKAA!

1. JOHDANTO
2. LIIKUNTAVAMMAISUUS
2.1 Lasten liikuntavammaisuuden syyt
2.2 Vammaisuudesta aiheutuvat ongelmat ympäristö- ja luonnontieteiden
opetuksessa
2.3 Liikuntavammaisen kuva lähiympäristöstä
2.4 Ympäristöinvalidi
3. YMPÄRISTÖKASVATUKSEN TEORIAA
4. RUSKEASUON KOULUN OPETTAJIEN NÄKEMYKSIÄ LIIKUNTAVAMMAISTEN LUONTO-OPETUKSESTA
4.1 Luontokokemuksia oppilaille
4.2 Oppimisen tärkeys koulunpihalla, lähiluonnossa ja rakennetussa ympäristössä
4.3 Luonto-opetuksen käytännön esteet, ongelmat ja ratkaisut
4.4 Millaista opetusta ja ympäristöherkkyysharjoituksia
4.5 Toiminta ympäristön hyväksi
5. YLÖS, ULOS JA PIHALLE
5.1 Ympäristöherkkyysharjoituksia liikuntavammaisille
5.2 Ekologiaa leikkien
6. SEIKKAILULEIRIT
6.1 Leirivinkkejä
6.2 Seikkailun vaikutuksia
6.3 Esimerkkinä Hiidenvuoren valloitus
7. PYÖRÄTUOLILLE SOVELTUVIA LUONTOPOLKUKOHTEITA SUOMESSA
8. KIRJALLISUUS
Liitteet

1. JOHDANTO

Jääkö luonto liikuntavammaisille vain ikkunan takaa ihmeteltäväksi maailmaksi? Ei, niin ei saa käydä kenellekään, siitä on pidettävä huolta.

Kun mietin ympäristökasvatuksen loppuprojektin aihettani, minulle luonnollinen aihevalinta liittyi liikuntavammaisten ympäristökasvatukseen, liikuntavammaisuudesta nimittäin löytyy kokemusta. Huomasin myös, että liikuntavammaisten ympäristökasvatuksesta tai yleensäkään heidän luonto-opetuksesta ei ole kovin paljon kirjoitettu, itse asiassa en törmännyt yhteenkään tutkimukseen.

Ympäristövastuullisuus vaatii kehittyäkseen tunnepitoista suhdetta ympäristöön, joten keskityn tutkimuksessani selvittelemään liikuntavammaisten mahdollisuuksia saada luontokokemuksia. Ideanani oli koota tietopaketti vammaisten kanssa työskenteleville. Työni toivottavasti tarjoaa vinkkejä ja innostusta luontokokemuksien antamiseen liikuntavammaisille.

Oikea ja monipuolinen mielikuva ympäristöstä syntyy omakohtaisen tutustumisen kautta. Tähän haasteeseen ympäristökasvatuksen pitäisi vastata erityisesti liikuntavammaisten kohdalla, joiden kokemusmaailma usein rajoittuu sisätiloihin. Jonkun täytyy viedä liikuntavammaiset kokemaan erilaisia asioita luonnossa, jos he eivät itse pääse.

Perehdyin ympäristökasvatusta ja liikuntavammaisuutta koskevaan kirjallisuuteen. Tein kyselyn Ruskeasuon koulun opettajille luonto-opetuksen ongelmista ja niiden ratkaisuista sekä siitä, mitä opettajien mielestä on tärkeää tehdä oppilaiden kanssa pihalla tai luonnossa. Omien kokemuksien pohjalta esitän muutamia ideoitani liikuntavammaisille sopiviksi ympäristöherkkyysharjoituksiksi. Tutkimukseni lopussa on lista Suomesta löytyvistä pyörätuolilla liikkuville soveltuvista luontopolkukohteista.

alkuun

2. LIIKUNTAVAMMAISUUS

2.1 Lasten liikuntavammaisuuden syyt

Lapsilla suurin liikuntavammaisuutta aiheuttava tekijä on CP-oireyhtymä. Muita tekijöitä ovat lihassairaudet, epämuodostumat, kasvuhäiriöt, raajojen puutokset, luiden, lihasten ja keskushermoston sairaudet, kasvaimet, lapsuusiän reuma, selkäytimen vauriot ja tapaturmaiset loukkaantumiset (Hakola 1989: 4). CP-vammaan liittyy usein monivammaisuus; näkö-, kuulo- ja puhehäiriöt, kouristukset, kehitysvammaisuus (Leskinen 1990: 26). Täytyy kuitenkin muistaa, että liikuntavammaiset eivät ole homogeeninen ryhmä. He ovat hyvin erilaisia ihmisiä eri vaikeusasteisine vammoineen.

2.2 Vammaisuudesta aiheutuvat ongelmat luonnontieteiden opetuksessa

Liikuntavammaisilla oppilailla ympäristön tutkiminen vaikeutuu. Itsenäisen liikkumiskyvyn ollessa rajoittunut ei synny luonnollista tuttavuutta luonnon- ja kaupunkiympäristön kanssa, ja sitä kautta oppilailla on myös omakohtaisia kokemuksia luonnonilmiöistä niukasti. Monilla oppilailla on vaikeuksia avaruudellisessa hahmottamisessa ja kartan ymmärtämisessä (Ruskeasuon koulun opetussuunnitelma 1995: 60).

Näihin ongelmiin Ruskeasuon koulu pyrkii vastaamaan järjestelemällä oppilaille mahdollisuuksia tehdä havaintoja luonnossa ja suunnittelemalla opetus toiminnalliseksi luokissa. Retkiä ja leirikouluja pyritään järjestämään.

2.3 Liikuntavammaisen kuva lähiympäristöstä

Tiina Hakola (1989) tutki Pro gradussaan kuuden liikuntavammaisen nuoren elämänpiirejä. Koehenkilöt pitivät päiväkirjaa viikon ajan, johon he kirjasivat toimintansa, liikkumisensa ja kontaktinsa. Aineistoa täydennettiin haastattelulla ja koehenkilön itse tai haastattelijan sanallisen kuvauksen mukaan piirtämällä mieli- eli mentaalikartalla. Mentaalikarttaan pyydettiin piirtämään kotiympäristön tärkeät kohteet ja liikkumisreitit.

Mentaalikartoista käy selvästi ilmi liikkumisen määrän vaikutus mielikuvaan lähiympäristöstä. Nuorilla, jotka eivät paljon liikkuneet lähiympäristössä, vaan kulkivat taksilla paikasta toiseen, kuva lähiympäristöstä tärkeine paikkoineen on hyvin irrallinen ja pistettäinen. Ongelma korostuu lapsilla, jotka käyvät erityiskoulua, heidän kaverinsa asuvat laajalla alalla ja heidän on vaikea solmia sosiaalisia kontakteja oman kotiseutunsa lapsiin ja siten päästä vammattomien lasten kanssa luonnollisella tavalla tutustumaan ympäristöön ainakin jossain määrin.

Heikillä, 16 v, liikkuu paljon ympäristössään. Hän ajelee mopolla ja pääsee sauvoilla liikkuen bussiin. Heikin kuva ympäristöstä ei muodostu yksittäisistä pistettäisistä erillisistä kohteista vaan muodostaa piirejä (Hakola 1989: 50).

Hakola (1989: 6) käsittelee myös fyysisiä ja sisäisiä rajoitteita. Fyysisiä rajoitteita ovat vammasta johtuvia rajoitteita liikkumisessa. Sisäisiä rajoitteita henkilöllä on silloin, kun hän ei liiku omatoimisesti lähiympäristössä, vaikka hänellä olisi fyysiset kyvyt liikkumiseen esimerkiksi apuvälineiden avulla. Ympäristökasvatus ja ympäristöön tutustuminen antaa varmasti sisäisiä rajoitteita omaaville henkilöille rohkeutta käyttää mahdollisuuksiaan, muodostaa oikeampi kuva ympäristöstä ja havaita, ettei ympäristö ole heistä irrallinen osa ja sitä kautta toimia vastuullisesti ympäristön puolesta.

2.4 Ympäristöinvalidi

Ympäristöpsykologi Marketta Kytän mukaan ympäristöinvalidi voi tarkoittaa ihmistä, joka ei osaa liikkua tai toimia ympäristössä normaaliin tapaan tai jolla ei ole tunnepitoista suhdetta ympäristöön tai joka ei osaa käyttää ympäristöään vastuullisesti (Ympäristöuutiset 1999).

Ilmiö tunnetaan kaikissa maanosissa. Suomen tilanne on kohtuullinen, vaikka luonnosta vieraantuneita lapsia löytyy täältäkin. Virtuaalinen tietokoneympäristö ja asfaltti- ja betoniviidakko eivät paljon jätä sijaa luonnon kokemiselle. Liikuntavammaisille virtuaaliympäristö on toistaalta merkittävä parannus elämänlaatuun, siellä he voivat liikkua aivan kuin ketkä tahansa, fyysiset rajoitteet eivät merkitse mitään. Täytyy kuitenkin panostaa myös oikeisiin luontokokemuksiin, ettei heistä automaattisesti kasva reaalimaailman arkoja ympäristöinvalideja.

alkuun

3. YMPÄRISTÖKASVATUKSEN TEORIAA

Ympäristökasvatuksen tavoitteena Kurttion & Kurjen (1999: 11) mukaan on vaikuttaa ihmisten arvoihin ja asenteisiin niin, että heidän elämäntavastaan muodostuisi ympäristöä säästävää. Elämyksillä pyritään saamaan ympäristöstä huolehtiminen tuntumaan ihmisten mielissä tärkeältä, oikealta ja mukavalta.

Jos yksilö tuntee itsensä kyvyttömäksi tekemään mitään ympäristönsä hyväksi, ympäristöstä välittäminen muuttuu hänelle ahdistavaksi ja ihminen jää vain passiivisena ja peloissaan odottamaan väistämätöntä elinympäristönsä tuhoa. Siispä tärkeää on pyrkiä jo pienestä pitäen lisäämään yksilön uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa (Kurttio & Kurki 1999: 11).

Markku Käpylän (1991: 441-442) ympäristökasvatuksen kokonaismallin (kuva 1.) mukaan onnistuneen ympäristökasvatuksen elementtejä ovat tieto, tunne, tahto ja toiminta.

LÄHTÖKOHDAT
-Herkkyys ympäristölle
-Tiedot ekologiasta

HENKILÖKOHTAINEN MERKITYS
-Ympäristöasioiden ymmärtäminen
-Henkilökohtainen sijoitus

VAIKUTTAMISMAHDOLLISUUDET
-Luottamus omiin kykyihin ja taitoihin vaikuttaa

VASTUULLINEN KÄYTTÄYTYMINEN

Kuva 1. Ympäristökasvatuksen kokonaismalli (Käpylä 1991: 442).

Tärkein lähtökohta ympäristövastuulliseen käyttäytymiseen kasvamisessa on ympäristöherkkyys. Wahlström (1997: 3-5) on luonnostellut ympäristöherkkyyden kuvausmallin. Ympäristöherkkyys tarkoittaa kokemusten ja aistihavaintojen pohjalta luotua tunnepitoista suhdetta ympäristön kanssa. Yksinkertaisesti sanoen, yksilö on valmis hoivaamaan sitä, jota rakastaa. Ympäristöherkkyyteen kuuluu siten myös kyky havaita ja aistia ympäristöä ja harras, kunnioittava asenne ympäristöä kohtaan.

Käpylän (1991: 441-442) mukaan sekä ympäristöherkkyyttä että tietoa ekologiasta tarvitaan, jotta yksilö kokee ympäristöasiat itselleen henkilökohtaisesti tärkeinä ja on valmis toimimaan ympäristön hyväksi. Se ei kuitenkaan riitä, yksilön täytyy myös oppia vaikuttamistaitoja, jotta hän tuntee omaavansa kyvyt ja taidot toimia.

Miten nämä asiat toteutuvat liikuntavammaisten opetuksessa? Painottuuko opetus sisätiloihin ja tietoon, mitä käy tunteen ja toiminnan? Ympäristöherkkyyden kehittämisen ohella liikuntavammaisille olisi erityisen tärkeää opettaa vaikuttamisen taitoja, sillä oman elinympäristön laatu, sen soveltuvuus tai sopimattomuus liikuntavammaisille, määrää osittain vamman aiheuttaman haitta-asteen. Vaikuttamiselle löytyy omakohtainen tarve, jos taitoja vaan houkutellaan esiin.

alkuun

4. RUSKEASUON KOULUN OPETTAJIEN NÄKEMYKSIÄ LIIKUNTAVAMMAISTEN LUONTO-OPETUKSESTA

Ruskeasuon koulu on valtion ylläpitämä liikuntavammaisten oppimis- palvelu- ja kehittämiskeskus, joka sijaitsee noin viitisen kilometriä Helsingin keskustasta pohjoiseen Keskuspuiston kupeessa. Koulun oppilaat ovat liikuntavammaisia ja pitkäaikaissairaita lapsia ja nuoria, joilla voi olla mm. hahmotuksen, motoriikan tai kielen erityisvaikeuksia (Ruskeasuon koulun opetussuunnitelma 2000: 2).

Tein kyselyn koulun opettajille sähköpostin avulla, lähetin kysymykset opettajien sähköpostilistalle. Kysymykset koskivat pihalla tai luonnossa tapahtuvaa opetusta; miten liikuntavammaisille oppilaille annetaan luontokokemuksia, mitä esteitä, ongelmia ja ratkaisuja opettajat näkevät luonto-opetuksen järjestämisessä ja millaista opetusta tai harjoituksia luonnossa voisi tehdä.

Sain opettajilta 6 vastausta, neljä vastaajista opettaa 3.-6. -luokkia, yksi 7.-9. -luokkaa ja yksi on fysiikan ja kemian aineenopettaja. Ruskeasuon koululla on yhteensä n. 30 opettajaa, joten vastauksista ei voi tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä koulun ulkona tapahtuvasta opetuksesta. Toisaalta minun ei ollut tarkoituskaan kattavasti selvittää edellä mainittuja asioita koko koulun osalta, halusin vain muutamien opettajien näkemyksiä luonto-opetuksesta. Tulokset voivat olla aika vääristyneitä, jotenkin minusta tuntuu, että kyselyyni vastasivat vain opettajat, jotka ovat innostuneita viemään oppilaita ulos ja antamaan heille luontokokemuksia. Seuraavassa yhteenveto opettajien vastauksista.

4.1 Luontokokemuksia oppilaille

Luokat pyrkivät ulkoilemaan säännöllisesti joko koulun pihalla tai Keskuspuistossa. Ulkona käydään syksyisin koulun alkaessa ja keväisin ilmojen lämmettyä, kylminä talvikuukausia ulkoilu jää vähäiseksi, luontoa ja sääilmiöitä havainnoidaan luokan ikkunoista ja parvekkeelta. Laskiaispäivänä tosin paukkuvakaan pakkanen ei haittaa, silloin lasketaan mäkeä koulun pihalla ja paistetaan makkaraa. Myös kevätjuhla pyritään pitämään koulun pihalla, jos sää vain sallii. Välitunnilla ei läheskään kaikkien oppilaiden ole mahdollista mennä ulos, koska pukeminen ja hississä liikkuminen on vaivalloista ja vie aikaa. Erään opettajan mielestä liikuntavammaisten koulun pitäisi olla yksikerroksinen, jotta luokista pääsisi helposti ulos. Joissakin luokissa on omia viljelmiä ikkunoilla kevätaikaan, esimerkiksi tomaatin ja samettiruusun taimia kasvatetaan myyntiin, tuloilla rahoitetaan retkiä.

Erilaisia retkiä tehdään. Luokat ovat mm. tutustuneet koulun läheiseen siirtolapuutarhaan ja viljelypalstoihin, käyneet kallioilla hakemassa korkean paikan kokemuksia ja ihailemassa kosken kuohuja. Eräs opettaja on innostunut kalastamisesta, hän on käynyt luokkansa kanssa kalastamassa Helsingin invalidiyhdistyksen lomakylässä Hevossalmessa, Vantaanjoen vammaislaiturilla ja tehnyt eri luokilta kootun oppilasryhmän kanssa kolmen päivän kalastusretken Teijon retkeilyalueelle. Tänä keväänä on tarkoitus tutustua merikalastukseen Särkisalossa. Muita retkikohteita ovat olleet mm. Villa Elfvik ja Laajalahden lintutorni, Harakan luontokeskus, Seurasaari ja Nuuksion Haukkalammen leirintäalue, myös kaupunkiympäristöön tutustutaan.

4.2 Oppimisen tärkeys koulunpihalla, lähiluonnossa ja rakennetussa ympäristössä

Opettajat ovat yhtä mieltä siitä, että liikuntavammaisille oppilaille ulkona ja luonnossa oleminen on erittäin tärkeää. Vammaisen lapsen kokemusmaailma on usein niukka ja rajoittuu neljän seinän sisällä olemiseen. Mikään ei korvaa eläviä luontokokemuksia ja tähän haasteeseen koulun tulee vastata. Oikeaa käsitystä ympäristöstä ei voi syntyä, jos ei itse pääse siihen tutustumaan. Luonnossa oleminen auttaa myös oppilasta hahmottamaan omaa itseään.

4.3 Luonto-opetuksen käytännön esteet, ongelmat ja ratkaisut

Suurin ongelma on saada riittävästi avustajia. Monellakaan oppilaalla ei ole itsenäiseen liikkumiseen mahdollistavaa sähköpyörätuolia, ja usein silläkin liikkuva oppilas tarvitsee ohjausta ja peräänkatsomista. Pyörätuolilla ei voi poiketa poluilta, mutta periaatteessa pari riuskaa avustajaa voi kantaa oppilaan luonnossa minne vaan. Retkikohde olisi valittava kuitenkin siten, että liikuntavammaiset pystyvät liikkumaan siellä mahdollisimman hyvin itsenäisesti tai ainakin avustettuna. Retket vaativat paljon suunnittelua etukäteen; esimerkiksi kuljetuksien varaaminen ja eväät. Yläasteen oppilaat voivat osallistua järjestelyihin.

Monet pyörätuolissa istuvat lapset ovat arkoja kylmälle, sään täytyy olla sopiva ulkoiluun. Toisaalta joskus lapsia suojellaan liikaa nuhan pelossa, oleskelu keväisessä sateessa voi olla lapselle vuoden elämys. Joidenkin lasten kohdalla on huomioitava säännöllinen vessatus. Kun pukeudutaan oikein, otetaan varusteet ja lääkkeet sekä positiivinen asenne matkaan, niin kyllä selvitään.

4.4 Millaista opetusta ja ympäristöherkkyysharjoituksia

Opettajien mielestä liikuntavammaisten opetus luonnossa on aika paljon samanlaista kuin vammattomienkin kanssa. Opetusta tulee eriyttää mahdollisimman paljon ja havainnollistaa tarkemmin. Opetuksen täytyy olla elämyksellistä, antaa lapsille uusia kokemuksia ja sisältää havainnointia eri aistien kautta; tuntemalla, haistamalla, kuuntelemalla, näyttämällä, koskettamalla ja tulemalla pois pyörätuolista.

Oppilaiden kanssa tutustutaan aivan tavallisiin luonnonilmiöihin, bongaillaan lintuja, tutkitaan kasvillisuutta ja aistitaan hiljaisuutta. Fysiikan ja kemian aineenopettajan mielestä olisi ehkä syytä käyttää koulun pihaa enemmän hyväksi, siellä voisi tutkia esimerkiksi kitkan vaikutusta, kaltevaa tasoa ja happamuutta. Kannatan ajatusta, pyörätuolilla kelatessa kitkan ja kaltevan tason vaikutukset tulevat konkreettisesti esille.

Lapsille mieluisia ovat luontoretket, joissa kuljetaan rastilta toiselle ja mietitään vastauksia erilaisiin kysymyksiin. Luokalla voi olla oma nimikkometsä ja siellä lapsella oma nimikkopuu tai -pensas, jota käydään tervehtimässä ja jolle lapsi voi kertoa huolensa ja kuunnella, olisiko puulla salaista viestiä hänelle. Tärkeää on opettajan oma innostus ja rakkaus luontoon, se nimittäin tarttuu.

Itseäni viehättäisi ajatus kielten tunneista pihalla, ainakin silloin, kun opiskellaan luontoon liittyvää sanastoa. Kun saa kosketella tai nähdä asiat, joista kuulee vieraalla kielellä, sanojen mieleen painaminen on helpompaa. Sanoihin syntyy tunnepitoinen side. Parhaiten lapsen mieleen jäävät asiat, jotka herättävät hänessä elämyksiä (Kurttio & Kurki 1999: 21).

4.5 Toiminta ympäristön hyväksi

Kaksi opettajaa korosti, että liikuntavammaisten lasten mielipidettä tulisi kuulla alueiden suunnitteluvaiheessa. He parhaiten itse tietävät, millaisessa ympäristössä on hyvä liikkua. Ruskeasuon koulukin voisi olla toisenlainen, jos lapset pääsisivät sitä suunnittelemaan. Näistä kommenteista huolimatta ei vastauksissa tullut esille konkreettisia keinoja, miten liikuntavammaiset oppilaat pääsisivät vaikuttamaan lähiympäristönsä suunnitteluun. Eräs opettaja mainitsi tiedon jakamisen ympäristönsuojelusta, kierrätyksestä, lajittelusta ja ympäristöjärjestöistä, toinen piti tärkeänä asennekasvatusta ja esimerkiksi pihan siivoustalkoita.

Oppilaat ovat jonkin verran saaneet vaikuttaa koulun piha-alueeseen. He ovat maalanneet koulun asfalttipihalle keltaisia auringonkukkia ja kasvattaneet sipulikukkia, joita tarkkaillaan eri vuodenaikoina.

alkuun

5. YLÖS, ULOS JA PIHALLE

Luontoelämyksiä voi aivan hyvin kokea pihalla tai puistossa, ei tarvitse lähteä kauas erämaahan. Kun pitää silmät ja korvat auki ja päästää luovuuden virtaamaan, kaupunkien lähiluonnosta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista tutkittavaa ja havainnoitavaa.

Liikuntavammaisten luonto-opetuksessa pidän hyvänä Steve Van Matren (1998: 185-187) periaatetta, jossa oppilaille pyritään antamaan jotain konkreettista käteen harjoituksen aikana. Tai jos se ei ole mahdollista, niin ainakin oppilaille täytyisi antaa jokin havainnollinen kiintopiste, johon kiinnittää huomiota. Konkreettinen asia auttaa keskittymään ja sisäistämään kuullun paremmin. Esimerkiksi jäätiköistä puhuttaessa voi tuoda vedestä, sorasta ja hiekasta jäädytetyn kimpaleen ryhmän keskelle kuvaamaan jään sulamisessa tapahtuvia prosesseja. Van Matre korostaa, että parhaimmillaankin kuunteleminen on passiivista, on tärkeämpää saada oppilaat toimimaan.

5.1 Ympäristöherkkyysharjoituksia liikuntavammaisille

Korkeat paikat
Pyörätuolissa istuvat joutuvat suurimman osan ajastaan katselemaan maailmaa matalalta ja muita ihmisiä ylöspäin. Näille oppilaille pitäisi antaa mahdollisuus päästä korkealle, vaikka nostaa heidät sopivalle puunoksalle istumaan tai hinata heidät sinne köyden avulla tai antaa mahdollisuus kulkea luonnossa hevosen selässä. Tietenkin turvallisuusnäkökohdat on otettava huomioon, vaikka tavoitteena onkin antaa liikuntavammaiselle jännittäviä elämyksiä. Tässä suhteessa lintutornit, joihin pääsee pyörätuolilla, ovat ihanteellisia. Samalla kuin katsellaan lintuja, voidaan kurkistella reunan yli alas, tunne on hieman samanlainen kuin puussa olevassa majassa.

Kieriminen
Oppilaat, joiden on vaikea liikkua itsenäisesti, voisivat kieriä kyljeltä toiselle kaltevaa nurmikkopintaa pitkin alaspäin. Omaehtoisen liikkumisen riemun lisäksi tulee nurmikko pieneläimineen tutuksi. Harjoitus ei sovi vammaisille, joilla on heikot niskalihakset tai alttius luiden murtumiseen. Harkintaa tarvitaan jokaisen oppilaan kohdalla erikseen, mutta liiallinen huolehtivaisuus ei ole hyväksi.

Pyörätuolista pois
Kokonaisvaltaisen luontokokemuksen saamiseksi olisi pyörätuolista päästävä pois. Voidaan mennä maahan makaamaan selälleen ja katsella puiden latvoja ja pilvien kulkua. Tämä tuottaa uuden näkökulman niille liikuntavammaisille, joiden on vaikea kääntää päätä ylöspäin ja jotka ovat tottuneet nojaamaan pyörätuolin pöytälevyyn katse alas suunnattuna. Myös korva voidaan painaa vasten maata tai puun kylkeä ja kuunnella, mitä kerrottavaa luonnolla on.

Koskettelu
Pihalta tai puistosta löytyy kaikkea mielenkiintoista kosketeltavaa mm. puiden rungot, oksat, lehdet, pensaat, kävyt, kivet sekä ihmisen tekemät rakennelmat esimerkiksi aidat, seinät. Täytyy vain poiketa käytäviltä sivuun, vaikka pyörätuolia saattaa olla hankalaa siellä työntää. Voidaan miettiä, mikä tuntuu pistävältä, mikä kutittaa, onko kosketeltava asia lämmintä vai kylmää. Jos oppilas ei pysty itse liikuttamaan kättään, avustaja voi auttaa häntä kädestä pitäen. Koskeltavasta materiaalista voi myös ottaa pienen näytteen ja tuoda sen oppilaan ulottuville, mutta ei heti laittaa sitä oppilaan kädelle, vaan rohkaista häntä liikuttamaan kättään ja koskettamaan itse näytettä.

Uudet paikat
Tutultakin pihalta voi löytää uusia, jännittäviä paikkoja, kun niitä vain aktiivisesti, avoimin silmin etsii. Tästä hyvänä esimerkkinä voin mainita, että vaikka olen ollut aikoinaan kolme vuotta Ruskeasuon koulussa oppilaana, vasta tänä keväänä huomasin aidan takaa alkavan mahtavan pudotuksen, kun olin vetämässä oppilaille ympäristöherkkyysharjoituksia. Oppilaiden kanssa voi myös etsiä piilopaikkoja, johon myös pyörätuolilla pääsee olemaan yksin piiloon muiden katseilta.

Etsi oma puu
Pyörätuolissa olevan oppilaan silmät peitetään liinalla, jos se ei tunnu liian pelottavalta. Avustaja vie hänet mutkitellen jonkin puun luo. Oppilas tunnustelee, haistelee, maistelee puuta eri puolilta. Sitten mennään takaisin lähtöpaikalle ja side poistetaan. Avustaja kuljettaa oppilasta puulta toiselle ja oppilas yrittää tunnistaa oman puunsa (Ympäristökasvatusseura 2001).

Vammaisen ja vammattoman parityöskentely, pyörätuolista iloa
Cavén (1992: 73) antaa hienon esimerkin siitä, miten "terve" ja vammainen voivat seikkailla yhdessä pareittain ja auttaa toinen toistaan. Näkövammaisten ja näkevien yhteisellä kiipeily- ja luolautumiskurssin kiipeilyvaiheessa näkevän apu on tärkeää, kun taas pimeässä luolassa näkövammaisen kehittyneet tunto- ja kuuloaisti ovat korvaamattomat.

Hedelmällistä ja suvaitsevaisuuteen kasvattavaa on myös kävelevän ja pyörätuolissa istuvan parityöskentely. Kävelevä oppilas voi auttaa etsimään maasta näytteitä ja tarkastelemaan niitä luupilla. Sellaista harjoitusta olisi myös syytä miettiä, jossa pyörätuolissa istuvalle tulisi kokemus, että hänen pyörätuolinsa on korvaamaton harjoituksen suorittamisessa. Voisiko se olla esimerkiksi taidetta hiekkakentällä tai ohuessa lumessa, johon pyörätuolin avulla voi piirtää hienoja kuvioita.

Valokuvaus
Lapset ovat innokkaita valokuvaajia (ks. Horelli 1992: 36-37). Valokuvaaminen saa oppilaita aktiivisesti etsimään ympäristöstään mielenkiintoisia kohteita ja kuvia on myöhemmin mukava katsella. Jos liikuntavammainen ei itse pysty ottamaan kuvia, avustaja voi auttaa. Hänen täytyy vain kuunnella tarkkaan, mistä kohteesta ja suunnasta oppilas haluaa kuvan, jotta kuvasta todella tulee oppilaan oma.

Suunnistusharjoitukset
Suunnistus kehittää kartan ja ympäristön hahmottamiskykyä. Sitä voi harrastaa monin tavoin. Kartan ja avustajan kanssa voidaan lähteä etsimään ulkoilureittien varsille piilotettuja rasteja. Pihalla tai puistossa voidaan etsiä valokuvissa esiintyviä yksityiskohtia, jotka voidaan merkitä myös karttaan.

Vinkkejä sopiviin ympäristöharjoituksiin löytyy kirjoista (ks. Kurttio & Kurki 1999, Leppänen 1999) ja ympäristökasvatusseuran (2001) verkkosivuilta. Ei voi yksiselitteisesti sanoa, millaisia ympäristöherkkyysharjoituksia liikuntavammaisen kanssa kannattaa tehdä, koska vammaisuutta on niin monenlaista. Tärkeää on elää tilanteen mukana eikä orjallisesti noudattaa etukäteen lukkoon lyötyä suunnitelmaa. Luotan pitkälti siihen, että liikuntavammaisten kanssa toimiminen auttaa löytämään kuhunkin tilanteeseen sopivat keinot, kun käyttää mielikuvitusta.

5.2 Ekologiaa leikkien

Aine kiertää ja energia virtaa. Vai oliko se nyt toisinpäin? Miten eliöt liittyvät toisiinsa ravintoverkossa? Mikä aiheuttaa kannanvaihtelut? Ekologian peruskäsitteitä ja eliöiden vuorovaikutussuhteita ei ole helppoa hahmottaa.

Eräs keino selvittää ekologian perusteita oppilaille, joilla liikuntavammaan liittyy oppimis- tai hahmottamisvaikeuksia, on opettaa niitä leikkien avulla. Villanen & Käpylä (1994: 95-105) esittelevät monia mielenkiintoisia toiminnallisia leikkejä, joiden avulla ekologisten ilmiöiden dynaaminen luonne saadaan esille. Leikkejä voi hyvin soveltaa liikuntavammaisille soveltuviksi, kun vaan riittävästi avustajia on mahdollista saada mukaan. Ravintoverkkoleikin, ravintokilpailuröntön, eliöiden perustarpeiden, populaatiodynamiikkaleikin, energian virtauksen ja suoja- ja varoitusvärien yksityiskohtaiset leikkiohjeet löytyvät Villasen & Käpylän (1994) artikkelista.

alkuun

6. SEIKKAILULEIRIT

6.1 Leirivinkkejä

Välillä tekee hyvää päästää pois tutusta ympäristöstä. Monet vammaisjärjestöt, kuten CP-liitto ja Suomen Invalidien Urheiluliitto järjestävät vuosittain useita erilaisia seikkailu- ja vaellusleirejä.

Erityisesti vesillä retkeily sopii liikuntavammaisille. Meloa voi parin kanssa, jos yksin ei voimat riitä. Melan voi myös sitoa käteen ja kanoottiin laittaa muovituolin kuppi-istuimen auttamaan melojaa pysymään tasapainossa. Kätevä tapa avustaa henkilö pois kanootista on asettaa solumuovikaistale rannalle, jonka päälle kanootti vedetään, silloin kanootti ei ole vaarassa kaatua (SIU 1996).

Koskenlasku monen hengen kumiveneellä sopii myös pyörätuolilla istuvalle. Pyörätuolin voi kiinnittää istuimeksi kumiveneeseen, mutta turvallisuussyistä turvavöitä ei ole syytä käyttää, sillä vene saattaa kaatua. Purjehduksessa liikuntavammaiset voivat 2.4 m R veneellä kilpailla tasavertaisesti muiden harrastajien kanssa. Tämä yhdenhengen kölivene ei kaadu ja sillä voi purjehtia, vaikka se olisi täyttyisi vedestä (Verhe 1994: 99, 199).

Hyvän ulkovessan retkille saa suihkutuolin istuinosasta. Suihkutuolista otetaan pyörät pois ja teipataan jätesäkki reikään (SIU 1996).

6.2 Seikkailun vaikutuksia

Cavén (1992: 62-63) kirjoittaa terapeuttisen seikkailun merkityksestä. Hänen mukaansa oleellista seikkailussa on haasteen vastaanotto. Kun selviydytään uudesta ja vaativasta tehtävästä, kohdataan omat kyvyt ja rajat ja saadaan onnistumiskokemuksia, niin minäkuva selkiytyy, itsetunto vahvistuu ja yksilön elämänhallinta paranee. Terapeuttisessa seikkailussa pyritään näkemään mahdolliset ongelmat mahdollisuuksina, ei esteinä.

Cavén korostaa, ettei terapeuttinen seikkailu välttämättä vaadi onnistuakseen uusimman teknologian kehittämiä apuvälineitä. Tärkeintä on antaa liikkumisesteiselle oikeus nauttia omasta kehostaan sekä seikkailun tuomasta mielihyvästä. Oman kehon aiheuttamat rajoitukset ovat tuttuja, uusi kokemus sen sijaan on huomata, mihin keho mahdollistaa. Mikäpä on mahtavampaa kuin liikuntakykyisen ja pyörätuolissa istuvan nuorten yhteiset ponnistukset vaelluksella tunturilla, yöpyminen kirkkaan tähtitaivaan alla havupedillä tai kuohuvan virran ylitys ohjaajan sylissä (Cavén 1992: 73-74).

6.3 Esimerkkinä Hiidenvuoren valloitus

Vuonna 1996 Suomen Invalidien Urheiluliiton futuurikerholaiset kävivät Iitin Pyhäjärven rannalla sijaitsevan Hiidenvuoren valloitukseen (SIU 1996). Hiidenvuori kohoaa 98 m korkeuteen merenpinnasta ja 60 m korkeuteen pyhäjärven pinnasta, lähes pystysuoraa seinämää on kiivettävänä 45 m.

Leirillä tavoitteena oli mahdollisimman suuri omatoimisuus ja rajojen rikkominen. Osallistujia kannustettiin valmistamaan itse ruokansa, teltat pystytettiin yhteisvoimin, yöpyminen luonnossa oli monelle osallistujalle uusi elämys.

Itsenäisesti kävelemään pystyvät ja sauvojen avulla kävelevät saivat polvi- ja säärisuojat sekä kypärän päähän ja ei muuta kuin ponnistelemaan köyden avulla Hiidenvuoren huipulle. Pyörätuolissa istuvat hinattiin köysillä ylös. Köyden avulla laskeuduttiin myös alas. Huipulle päässeiden nuorten iloa kuvaa hyvin sanonta "En etsi voimaa ollakseni muita etevämpi, vaan voittaakseni vastustajistani suurimman, oman itseni".

alkuun

Takaisin kurssitöihin

7. PYÖRÄTUOLILLE SOVELTUVIA LUONTOPOLKUKOHTEITA SUOMESSA

Suomessa on kansallispuistoja ja retkeilyalueita, missä liikkuminen on jokamiehen oikeus. Tämän oikeuden pitäisi kuulua myös liikuntavammaisille. Ei pitäisi olla mahdotonta leventää pitkospuita ja tehdä alueille reittejä, jotka soveltuvat myös liikuntavammaisille (ks. Verhe 1994: 123-125).

Rullaten ry:n ja Matkailun edistämiskeskuksen (2001) julkaisusta "Majoittuminen ja matkailu liikuntaesteisille Suomessa 2001" löytyy useita liikuntavammaisille soveltuvia luontokohteita. Seuraaville sivuille poimin julkaisusta kohteet, joista löytyy pyörätuolille soveltuvia luontopolkuja ja muita reittejä. En ottanut mukaan kohteita, joissa pyörätuolilla pääsy rajoittuu luontokeskukseen, sillä mielestäni on tärkeää, että luontoa pääsee kokemaan maastossa eikä vain katsellen luontokeskusten näyttelyjä. Joissakin kohteissa järjestetään ohjelmapalveluja liikuntaesteisille sekä niissä on pyörätuolin käyttäjille soveltuvia palveluvarusteita (keittokatos, kalastamisen mahdollistava laituri ym.), inva-WC löytyy lähes kaikista luontokeskuksista. Katso tarkemmat tiedot kyseisestä julkaisusta tai Metsähallituksen verkkosivuilta. Metsähallitus on kiitettävästi ottanut huomioon liikuntaesteisten toiveet ja tarpeet saada tutustua luontoon.

Listani kohteista ei ole täydellinen, sillä "Majoittuminen ja matkailu liikuntaesteisille Suomessa 2001" ei pysty esittelemään kaikkia nyt jo olemassa olevia luontokohteita. Pyörätuolilla liikkuville soveltuvia kohteita tulee koko ajan lisää, sillä EU edellyttää, että minkä tahansa hankkeen rahoja anoessaan on huomioitava myös liikuntaesteiset. Metsähallituksen sivuilta löytyy kattava lista retkikohteista, joissa on palveluja liikuntaesteisille.

Etelä-Suomen lääni

LAAJALAHDEN LUONNONSUOJELUALUE, Espoo
pyörätuolilla liikkuville soveltuvat 800 m:n luontopolku ja lintutorni

LIESJÄRVEN KANSALLISPUISTO, Tammela
Pirttilahdesta ja Kopinlahdesta pääsee pyörätuolilla vähän matkaa Kyynäränharjulla kulkevaa kärrytietä ja harjupolkua

TORRONSUON KANSALLISPUISTO, Tammela
Kiljamosta 200 m:n pitkostettu invapolku, avosuon reunassa katselutasanne

Länsi-Suomen lääni

SEITSEMISEN KANSALLISPUISTO, Ikaalinen, Kuru
500 m:n Tikanpuupolun voi kiertää pyörätuolilla
osa Multiharjun aarniometsäpolusta sopii pyörätuolilla liikkuville
Pitkäjärven vanha polkupyörätie sopii

LAUHANVUOREN KANSALLISPUISO, Isojoki, Kauhajoki
Spitaalijärvelle pääsee pyörätuolilla, matkaa parkkipaikalta 500 m
rannalla on puolen kilometrin mittainen polku, joka sopii pyörätuolilla liikkuville.

POHJOLAN VIHREÄN POLUN MERUNLAHDEN LUONTOSEIKKAILUKESKUS, Lempäälä
luontoseikkailukeskuksessa huomioitu liikuntarajoitteisten erityistarpeet
hyväkuntoisia soraväyliä

TEIJON RETKEILYALUE, Perniö
Matildanjärven eteläpuolella liikuntaesteisille soveltuvia polkuja
Jeturkastin muinaisrannalle pääsee pyörätuolilla

RUISSALON OPASTUSKESKUS, TAMMENTERHO, Turku
Pukinsalmen ruovikon lintuhavaintotorni sopii pyörätuolilla liikkuville

Itä-Suomen lääni

RUUNAAN RETKEILYALUE, Lieksa
Neitikosken partaalle 650 m:n lankkupolku

KOLI, Lieksa
Pyörätuolilla mahdollisuus nousta Ukko-Kolin huipulle

METSÄKARTANO, Rautavaara
3 km:n maastoreitti

KIESJÄRVEN LINTUHAVAINTOTORNI, Rääkkylä
lintutorniin pääsee pyörätuolilla, sinne johtaa n. 2 km:n luontopolku

Oulun lääni

KALAJOEN HIEKKASÄRKÄT
hiekkadyynialueella risteilevät puiset käytävät rantaa saakka (Hotelli Rantakalla)

KIIMINKI
Koitelin koskialue ja -sillat

KAINUUN LUONTOKESKUS, Kuhmo
Lentuan kosken niskasta 400 m:n lankkutie

ISO-SYÖTTEEN RETKEILYALUE, Pudasjärvi
Kellarilammen rannalla syksyllä 2000 valmistunut 900 m:n luontopolku

HEPOKÖNGÄS, Puolanka
Hepokönkään luonnonputoukselle pääsee pyörätuolilla, matkaa pysäköintialueelta
650 m

HOSSAN RETKEILYALUE, Suomussalmi
kivituhkalla päällystetty 400 m:n luontopolku
Huosiuslammen laavulle pääsee pyörätuolilla, matkaa 600 m

Lapin lääni

YLLÄS, Kolari
Hannukaisen lammet ja Pakasaivo (Lapin Helvetin rotkojärvi) soveltuvat pyörätuolilla liikkuville

MÖLKÖKÖNGÄS, Rovaniemen maalaiskunta
jylhille rantakallioille johtaa n. 100 m:n päällystetty reitti

VAATTUNKI, Rovaniemen maalaiskunta
Vaattunkikönkään saareen 600 m:n pitkospuupolku ja riippusilta, soveltuvat pyörätuolilla liikkuville

KOILLISKAIRAN LUONTOKESKUS, Sodankylä
soraistettu 1 km:n luontopolku

ALKUNKARINLAHTI, Tornio
700 m:n luontopolku ja lintutorni, pääsee pyörätuolilla

alkuun

8. KIRJALLISUUS

Cavén, S. (1992). Terapeuttinen seikkailu. Teoksessa Cavén, S. (toim.): Seikkailun mahdollisuus, 61-83. Kansalaiskasvatuksen Keskus r.y., Helsinki.

Hakola. T. (1989). Liikuntavammaisen nuoren elämänpiirit, kuusi tapauskertomusta. 79 s. Pro gradu tutkielma. Helsingin yliopiston maantieteen laitos, Helsinki

Horelli, L. (1992). Lapset ympäristön tutkijoina. 86 s. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Helsinki.

Kurttio, T. & O. Kurki (1999). Varhaiskasvattajan ympäristöopas. 86 s. Työväen sivistysliitto. Painohäme Oy, Ylöjärvi.

Käpylä, M. (1991). Kohti ympäristökasvatuksen kokonaismallia. Suomen kasvatustieteellinen aikakauskirja Kasvatus 22: 5-6, 439-445.

Leppänen, P. (1999). Puuhapäiviä ja retkihetkiä. 51 s. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Painola, Kaarina.

Leskinen, K. (1990). Keskushermostohäiriöiset. Erityispedagogiikan peruskurssi. Joensuun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja, Sarja B. 24-36.

Rullaten ry & Matkailun edistämiskeskus (2001). Majoittuminen ja matkailu liikuntaesteisille Suomessa 2001. 128 s. Rullaten ry, Espoo.

Ruskeasuon koulun opetussuunnitelma (1995). Julkaisematon moniste.

Ruskeasuon koulun opetussuunnitelma (2000). Julkaisematon moniste.

SIU (1996). Hiidenvuoren valloitus. Video. Suomen Invalidien Urheiluliitto r.y.

Van Matre, S. (1998). Maakasvatus... uusi alku. 315 s. Rakentajan Kustantaja RAK, Gummerus, Jyväskylä.

Verhe, I. (1994). Esteettä luontoon liikkumaan. 251 s. Suomen Invalidien Urheiluliitto ry. Painatuskeskus Oy, Helsinki.

Villanen, P. & M. Käpylä (1994). Ekologiaa leikkien. Teoksessa Käpylä, M. & R.
Wahlström (toim.): Ympäristökasvatuksen menetelmäopas, 95-107. Jyväskylän
yliopiston täydennyskoulutuskeskus.

Wahlström, R. (1997). Ympäristöherkkyys ympäristökasvatuksen näkökulmasta. Teoksessa Wahlström, R. (toim.): Vihreä ihminen. Ympäristökasvatuksen menetelmäopas, 1-8. Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus.

Ympäristökasvatusseura (2001). Ympäristöherkkyysharjoitukset.
http://www.sykse.net/agenda/ymparistoherkkyysharjoituksia.htm (18.4.2001).

Ympäristöuutiset (1999). Urbaani elinympäristö synnyttää ympäristöinvalideja. Raporttikooste ympäristöinvalidit. http://www.yle.fi/ympuut/990425.htm (lähetys 25.4.1999).

alkuun

Takaisin kurssitöihin

LIITE 1

KYSELY RUSKEASUON KOULUN OPETTAJILLE

Hei!

Opiskelen ympäristökasvatusta Helsingin yliopistossa. Loppuprojektin tutkimusaiheenani on Ympäristökasvatusta liikuntavammaisille - mitä luonnossa tapahtuvassa opetuksessa on huomioitava. Aikomukseni on laittaa työni keväällä verkkoon kaikkien luettavaksi ja vinkiksi liikuntavammaisten kanssa toimiville.

Alla muutamia kysymyksiä, joihin toivon vastauksia. Kysely on ensisijaisesti tarkoitettu luokanopettajille, mutta myös aineenopettajien mielipiteet ovat tervetulleita.

Laita rasti sopivaan kohtaan ja kirjoita vastaus kunkin kysymyksen jälkeen (kerro myös soveltuvatko mainitsemasi seikat alle vai yli 12-vuotiaille). Lähetä vastauksesi minulle replynä tähän sähköpostiin 23.3. mennessä.

T. Ilona Ihaksi, puh. 0500 604 590

Olen
luokanopettaja, luokka-aste?
aineenopettaja, opetettavat aineet?

1. Miten annatte opetuksessanne oppilaille välittömiä luontokokemuksia? (esim. Kuinka usein menette luokan kanssa ulos pihalle / luontoon / rakennettuun ympäristöön? Miten hyödynnätte koulun pihaa?)

2. Pidättekö tärkeänä, että oppilaat pääsevät ulos koulusta oppimaan myös koulunpihalle, lähiluontoon ja rakennettuun ympäristöön? Minkä vuoksi?

3. Mitä mielestänne täytyy ottaa huomioon, kun vammaisten oppilaiden kanssa lähdetään luontoon? Mitä esteitä ja ongelmia luonto-opetuksen järjestämiselle on ja millaisia ratkaisuja niihin löytyy (esim. apuvälineet)?

4. Kun vammaisten oppilaiden kanssa ollaan luonnossa, millaista opetusta siellä kannattaa järjestää? Miten myös vammaiset voivat tutkia ympäristöä? Millaisia keinoja on kehittää ympäristöherkkyyttä eri aistien kautta?

5. Miten vammaisten oppilaiden kanssa voidaan toimia ympäristön tilan parantamiseksi ja osallistua ympäristön suunnitteluun?

KIITOS MIELENKIINNOSTA!

alkuun

Takaisin kurssitöihin