Häämatka Zell am Seehen 24.-31.8.2005
Keskiviikko 24.8.
Lensimme Müncheniin, jossa Irene ja Zarah olivat meitä vastassa. Jatkoimme junalla Salzburgin kautta Zell am Seehen, Itävaltaan. Jännitimme miten Irenen ja Zarahin työllä ja tuskalla tilaamat siirreltävät nosturit mopon saamiseksi junaan pelaisivat. Nosturit tuntuivatkin antiikinaikuisilta härveleiltä, toimivat jos eivät sattuneet olemaan lukossa ja käyttäjä oli paikalla.
Keskiviikko 24.8.
Pääsimme junaseikkailujen jälkeen Zell am Seehen ja löysimme majapaikkamme Appartement Laimgruberin eli "Helenan hämähäkkitalon". Huoneistomme ikkunat ovat nuo ylimmäiset. Ikkunoista tuli 8-jalkaisia kutsumattomia vieraita sisään. Irenen sanoin: "Nuoren avioparin makuuhuoneesta kuuluu IIIK! Ja töminää. Mistä on kysymys?"
Majoituimme olohuoneen ja kahden makuuhuoneen huoneistoomme.
Olohuone. Täällä Helena tarjosi meille ekana iltana kuohujuomaa.
Näkymä olohuoneemme ikkunasta.
Helena kertoi, että jossain vastarannalla on Keke Rosbergin talo.
Joka aamu söimme paikallisen leipomon ihania kurpitsasämpylöitä, jotka toimitettiin oven taakse.
Porraskäytävä. Näitä rappuja tuli käveltyä. Majapaikkamme sijaitsi kolmannessa kerroksessa eikä talossa ollut hissiä. Sen kyllä tiesin etukäteen, mutta maisemien takia olin valmis harrastamaan vähän kuntoilua.
Torstai 25.8.
Menimme köysiradalla Schmittenhöhelle, 1968 metrin korkeuteen.
Torstai 25.8.
Kyyti tollasessa punaisessa pömpelissä oli oikein mukavaa.
Rinneravintolan terassilta näkyi upeasti Zell am See Zeller järven rannalla.
Terassilta kelpas ihailla mahtavia lumihuippuisia vuoria.
Perjantai 26.8.
Päivä oli hieman sateinen ja kului osittain sisällä kirjaa lukiessa. ....................................
Lauantai 27.8.
Päivä oli ihanan aurinkoinen. Lähdimme rantaan kuvailemaan maisemia.
Perjantai 26.8.
Veli-Matti poti sängyssä päänsärkyä, tais edellisen päivän vuorella käynti vaikuttaa.
Lauantai 27.8.
Rannassa tapasimme Helenan. Suomalaissyntyinen Helena Laimgruber olikin aikamoinen persoona. Hän järjesti meille kaikenlaista hauskaa...
Grand hotel.
Kukkia oli runsaasti talojen parveikkeilla.
Näkymiä rannan kävelytieltä.
Zell am Seen katolinen kirkko.
Sisäkuva kirkosta.
Ruokakauppa "Korson pill...". Täältä haimme evästä iltojen iloksi.
Kaupungintalo.
Taustalla näkyy Schmittenhöhe ja rinneravintola, jossa kävimme torstaina.
Sunnuntai 28.8.
Lähdimme kulkemaan rantatietä pitkin Zeller järven pohjoispäähän. Aika jyrkässä rinteessä nuokin talot ovat. Jyrkkä pelto pihamaalla.
Sunnuntai 28.8.
Pilvet roikkuivat aika matalalla. Mutta kyllä tällaisia järvimaisemia kelpas katella.
Näkymä järven pohjoisrannalta Zell am Seetä kohti.
Helenan talo on tuo punertava kuvan vasemmassa reunassa.
Maanantai 29.8.
Vuokrasimme auton kahdeksi päiväksi. Helena järjesti, että pääsimme ajamaan Hundsteinin huipulle 2117 metrin korkeuteen ravintolanpitäjien perässä.
Maanantai 29.8.
Tie (vai voiko tuota nyt tieksi sanoa) oli tosi kapea ja tien keskikohta välillä raapi auton pohjaa. Kaiteita ei ollut.
Pääsimme huipulle hengissä. Ajo sinne oli kyllä aikamoinen elämys. Irene oli ratissa, mie hilpeenä etupenkillä ja Veli-Matti kalpeena hiljaa takapenkillä.
Söimme huipulla vähän välipalaa. Irene söi paikallista juustokeittoa. Miulta jäi se keitto syömättä, vaikka Helena sitä kovasti suositteli.
Risti Hundsteinin huipulla.
Maisemat olivat ihan mielettömiä joka suuntaan.
Zell am See Hundsteinilta nähtynä.
Onnelliset häämatkalaiset.
Zarah lähti vaeltamaan polkuja pitkin vuorelta alas. Veli-Matti ei suostunut tulemaan kyytiin, vaan lähti kävelemään tietä pitkin alaspäin.
Jäimme Irenen kanssa nauttimaan maisemista. Erehdyin menemään ravintolan vessaan keittiön kautta. Voi herran jestas mikä tyrmistyttävä haju keittiössä oli. Haju johtui juuston keitosta.
Lähdimme ajelemaan tietä alaspäin. Aika karu rinne.
Lehmien väistelyn jälkeen löysimme Veli-Matin taivaltamassa tiellä. Viiden kilometrin kävely oli tehnyt tehtävänsä, nyt autokyytikin taas maistui Veli-Matille.
Ihanan vihreitä alppiniittyjä.
Päiväkahvilla alhaalla kylässä.
Veli-Matti sai tarpeeksi vuoristoteistä ja jäi viettämään aikaa Zell am Seehen. Mutta me tytöt uhmasimme Helenan varoituksia ja lähdimme vielä Grossglocknerille. Helena niin varoitteli, että älkää lähtekö Grossglocknerille, tie on tosi rankka ajaa. Mutta eihän Hundsteinin kokemuksen jälkeen mikään muu tie tunnu enää missään!
Ihastelimme kovasti jylhän karuja maisemia.
Vähän väliä piti pysähtyä ottamaan kuvia.
Autolla pääsi Frans Josefs Höhelle (2369 m), josta oli hyvät näkymät Itävallan korkeimmalle vuorelle (Grossglockner, 3797 m) ja Pasterze jäätikölle.
Patoallas.
Auringon viime säteet osuivat vuorien huippuihin.
Laskeva aurinko värjäsi vuoret punaisiksi.
Tiistai 30.8.
Lähdimme ajelemaan kohti Saksaa ja Hitlerin Kotkanpesää.
Tiistai 30.8.
Maisema jostain Saksan puolelta.
Ei näkynyt Kotkanpesässä Hitleristä jälkeäkään, paikka on nykyään pelkkä ravintola. Mutta Kehlsteinilta (1834 m) oli ajoittain hienot näkymät pilvien välistä.
Risti löytyi Kehlsteininkin huipulta.
Kehlsteinin kivikkoa.
Irene, mie ja joku pappa, joka kovasti selitti meille alhaalla näkyviä paikkoja.
Kotkanpesästä oli kyllä hyvät näkymät. Nuo samat vuoret näkyvät myös Sound of Musicin lopussa.
Maisema bussin ikkunasta. Kotkanpesän kapealle tielle ei päästetty yksityisautoja, bussit kuskasivat turisteja ylös ja alas.
Kun tulimme Zell am Seehen, kävimme vielä Irenen kanssa rinteillä kaupungin yläpuolella kuvaamassa maisemia. Sitten pitikin jo joutua luovuttamaan auto.
Uimaranta. Se jäi kyllä testaamatta.
Appartement Laimgruber.
Olemme lähdössä Helenan suosittelemaan ravintolaan viettämään viimeistä iltaa. Illasta tulikin aika hauska, puhuimme Helenan sukulaispojasta ym. eikä vesivahingoltakaan vältytty. Pissisprinsessa oli vauhdissa.
Keskiviikko 31.8.
Aamupalan ja kurpitsasämpylöiden jälkeen lähdimme junalle. Wörglissä vaihdoimme Münchenin junaan.
Keskiviikko 31.8.
Tällaisella käsin veivattavalla nostolaitteella moponi saatiin junaan. Väärään vaunuunhan ne miut laittoi, ei tuossa kohdassa ollut tilaa mopolle. Seuralaisemme nostelivat hikipäässä matkalaukkuja pois edestäni, jotta pääsin junan takaosaan. Ai, sieltä olikin kivat näkymät suoraan taaksepäin.
Münchenissä meillä oli pari tuntia aikaa kuljeskella kävelykadulla ennen lentokentälle lähtöä.
Tandemnojapyörä Münchenissä.
Seuraavaksi Tukholmaan