Sveitsin reissu 1.-8.7.2002

Maanantai 1.7.

Maanantaina, heinäkuun 1. päivän aamuna, tähyilimme lentokoneen ikkunasta allamme levittäytyvää eteläsaksalaista maisemaa. Tiiviisti rakennettuja kyliä ympäröivät monenkirjavat tilkkutäkkipellot, joskus silmiimme osui luikertelevia jokia ja metsäkaistaleita. Olimme aloittaneet laskeutumisen Zürichiin, Sveitsin suurimpaan kaupunkiin. Matkakumppaninani minulla oli pirteä, punatukkainen opiskelukaverini Venla. Suunnitelmissamme oli viettää viikon kaupunkiloma Zürichissä, tosin kolmena päivänä aioimme kierrellä vuokraamallamme autolla muualla Sveitsissä.

Hotellimme Montana oli mukavasti sisustettu. Sähkömoponi mahtui hyvin hissiin ja huoneessamme oli otettu huomioon myös liikkumisesteiset asukkaat. Vessassa oli riittävästi kaiteita, ja suihkussa seinältä alaslaskettava istuin, mutta päätin välttää mahdolliset istuimelta luiskahtamiset ja käyttää omaa suihkujakkaraa, kun se nyt kerran oli sinne saakka raahattu.

Myöhemmin päivällä lähdimme Zürichiin tutustumaan. Kuljimme pitkin Limmat-joen vartta kohti Zürich-järveä, jonka rantapuistossa arvelimme olevan viileää. Päivä oli erittäin helteinen ja auringon lämpö pistävämpää kuin Suomessa. Kirkasvetisessä, turkoosinvärisessä joessa uiskenteli useita joutsenia.

Vanhan kaupungin talot koristeellisine ikkunaluukkuineen kahta puolen jokea olivat ihastuttavia. Vaikuttavia olivat myös kirkot kellotorneineen. Järven rannalla vilvoittelimme puiden varjossa ja katselimme ihmisiä uimassa. Alppien lumihuiput näkyivät hämärästi järven takaa.

Mutta minähän en kauaa paikallani pysy, niinpä Venlan täytyi raahautua kanssani jyrkkää mukulakivitietä Lindenhofille, vanhalle linnoituskukkulalle. Sieltä oli upea näkymä alhaalla virtaavalle joelle ja vastarannan vanhaan kaupunkiin. Venlan jalat alkoivat olla muusina moponi perässä juoksemisesta, parasta oli lähteä hotellille lepäilemään.

Illalla kiertelimme Kansallismuseon puistossa ja taivalsimme toistamiseen järvelle, jossa Venla yritti parhaansa mukaan saada joutsenia valokuviin.

Tiistai 2.7.

Päivä oli ilmojen suhteen vastakohta maanantaille: oli pilvistä ja kylmä tuuli puhalsi. Aamupäivän kulutimme sisätiloissa Bahnhofstrassen ostoskeskuksissa ja kahlasimme Sveitsin historiaa Kansallismuseossa. Iltapäivällä päätimme suunnata ylempänä rinteessä sijaitsevaan yliopistoon. Maantieteen opiskelijoina meitä erityisesti kiinnosti löytyisikö yliopiston alueelta maantieteen laitos. Mutta ei sentään Zürichissäkään kaikkea ole.

Yliopiston rakennukset muodostivat mahtavan opiskeluympäristön, erityisen mukava paikka oli Teknillisen korkeakoulun edessä oleva näköalatasanne. Mietimme, mahtaako opiskelijoiden tenttiinlukemisesta tulla mitään tällaisessa paikassa.

Keskiviikko 3.7.

Jätimme mopon hotelliin viettämään lomaa ja otimme auton allemme. Ajoimme kauniisti kumpuilevassa peltomaisemassa. Päämääränämme oli Stein am Rhein, keskiaikainen kylä Pohjois-Sveitsissä Rhein-joen varrella. Jo tie kylään oli elämys: ensin se mutkitteli yhä ylemmäs rinteelle, josta näkyi silmiä hivelevän kauas, sitten tie sukelsi alas metsään, joka oli kuin satukirjasta.

Stein am Rhein olisi ehdottomasti ollut tarkemman tutustumisen arvoinen, mutta tyydyimme ajamaan kylän läpi ja katselemaan autosta jykeviä, kivisiä rakennuksia. Aika hikistä oli olla autossa. Kylän jälkeen oli mukava vilvoitella ulkona vehreässä ja varjoisassa pizzapaikassa.

Ylitimme rajan ja jatkoimme kiertelyä Saksan puolella. Työnjakomme oli sellainen, että Venla ajoi ja minä luin karttaa. Se ei aina ollut helppoa, sillä Etelä-Saksassa jouduimme teille, joita ei kartassa edes ollut. Välillä ei ollut tietoakaan missä olimme, mutta eihän lomalla aina niin suunnitelmallista tarvitse ollakaan. Loppupäivän ajelimme Schwarzwaldin metsissä. Yritimme aina päästä takaisin Zürichiin ennen pimeää, sillä oli aina arvoitus, miten selviäisimme autolla hotellille keskustan liikennekaaoksessa. Hyvin sujui kuitenkin, emme onnistuneet ruttaamaan vuokra-autoamme.

Torstai 4.7.

Suuntasimme autollamme Itä-Sveitsin Alppimaisemiin. Ihailimme idyllisiä pikkukyliä ja pohdimme, mahtaako kulkijoille olla vaaraa putoilevista lehmistä, sillä ihmeen jyrkillä rinnepelloilla lehmät vaan kaikessa rauhassa märehtivät. Liechtensteinin läpi ajoimme myös, lilliputtimaasta mieleeni jäivät kaksi upeaa linnaa tien varrella.

Tulimme takaisin Sveitsiin. Mainitsemisen arvoinen kylä oli Maienfeld. Kylän halki kulki mutkainen tie, jota pitkin juuri ja juuri mahtui autolla ajamaan talojen ahdistaessa molemmin puolin.

Tällaisella autolla me vuoristoteillä matkasimme.

Jatkoimme edelleen itään. Ajoimme Saasin läpi. Saasissa olin ollut yhden yön vuonna 2000. Silloin emme päässeet jatkamaan eteenpäin. Minua jäi vaivaamaan millaiset maisemat tulisivat vastaan. Nyt asia tuli korjattua. Ja hieno maisema Saasin jälkeen löytyikin. Vuoren rinteeltä oli huimaavaa kurkkia alhaalla olevaa laaksoa.

Mahtavia vuoria oli joka puolella.

Näimme viitan köysiradalle, ja sinne tietenkin oli päästävä. Oli vaihteeksi mielenkiintoista katsella maisemia ilmasta käsin, kun tuulessa heiluva koppimme hitaasti nousi ylös vuorelle.

Davosin tienoilla sattui pieni kartanlukuvirhe ja lipsahdimme väärälle tielle. Kai uppouduin niin maisemiin, että en huomannut virhettä, ennenkuin näin erittäin omituisia nimikylttejä, ja Venla kysyi kumpi suunta. Olimme ajaneet 50 km toiseen suuntaan kuin mitä suunnittelimme ja joutuneet melkein Italian rajalle. Vaikka lisälenkkiä virheen takia tulikin, ilman sitä olisi jäänyt erikoiset maisemat kokematta.

Tie ylitti vuoret solan kautta, korkein kohta missä ajoimme, taisi olla lähes 2400 metriä. Ylhäällä lämmintä oli alle 10 astetta. Kasvillisuus loppui lähes kokonaan ja maisema oli pelkkää kiveä, jäkälää ja lumilaikkua. Solien läpi kulkevat tiet olivat aikamoista serpentiiniä, toista solaa takaisin palatessamme alkoivat ne loputtomat mutkat jo kyllästyttää.

Vuoristojärvien vesi oli tosi kirkasta ja hohti ihanan turkoosina.

Perjantai 5.7.

Ajelimme Zürichistä etelään peltomaisemien halki kohti kaunista Vierwald stätter-järveä.

Rantamaisemia riitti ihailtavaksi, sillä sormimaisia lahtia oli useita ja tie noudatteli rantaviivaa. Weggiksissä pysähdyimme painamaan mieliimme maisemaa, joka mielestämme parhaiten kuvasi Sveitsiä: alhaalla kylä ja kirkko, edessä turkoosi järvi, jonka takarannalta Alpit kohosivat jylhinä.

Vierwald stätter-järvi.

Kartasta huomasin, että ajoreittimme varrella oli pitkä köysirata Pilatus-vuorelle. Suostuttelin Venlan toistamiseen yläilmoihin, ja kyllä kannatti. Köysirataa pitkin nousimme 500 metristä yli 2000 metriin, lähes Pilatuksen huipulle. Mahtavat maisemat, tosin aivan huipulla pilven ryökäleet estivät näkyvyyden.

Olin ihan pilvessä Pilatuksen huipulla.

Matkalla Zürichiin saimme vielä maistaa moottoritien ruuhkaa. Illalla Venlalla tuntui riittävän energiaa, siispä aioimme lähteä nauttimaan Zürichistä iltavalaistuksessa. Juuri kuin menimme hissiin, huomasimme sadepisaroita hotellin kattoikkunassa. Ei auttanut muu kuin jäädä läheiseen rautatieaseman ravintolaan viinilasin seuraan.

Lauantai 6.7.

Lauantaina kiertelimme kaupungilla ja ostimme tuliaisia kotiin viemisiksi.

Päivällä sateli hieman, joten päätimme kuluttaa aikaa taidemuseossa. Mutta taidemuseoon pääsy ei ollutkaan niin helppoa. Venla kauhisteli, miten huonosti pyörätuolilla liikkuvat oli huomioitu: meidän piti kiertää talon vastakkaiselle puolelle ja kulkea varastojen läpi hissille, jolla viimein pääsimme taideteosten pariin. Kun halusimme johonkin toiseen kerrokseen, hissiä ei tuntunut osaavan käyttää kukaan muu henkilökunnasta paitsi mukava varastomies, jota odottelun jälkeen haettiin apuun.

Illalla ihailimme valaistuja kirkkoja ja rannan rakennusten kauniita kuvajaisia joessa. Vähän viileää oli, pientä lämmikettä alkoi tehdä mieli. Ei millään tahtonut osua kohdalle baaria, jonne mopolla olisin päässyt sisälle asti, mutta lopulta löysimme itsemme homobaarista.

Sunnuntai 7.7.

Menimme junalla Uetilbergille, kaupungin lähellä olevalle kukkulalle. Rautatieaseman neuvonnassa vakuutettiin, että junaan ei ole kuin yksi pieni askelma. Zürichin aseman maanalainen osa oli valtava ja meille tottumattomille aika sekava paikka. Löysimme oikean raiteen, kun junan lähtöön oli aikaa pari minuuttia. Yllättäen huomasimme, että junaan oli monta porrasta. Henkilökuntaa ei näkynyt missään, mutta ystävälliset kanssamatkustajat saivat nostettua mopon junaan.

Perillä Uetilbergillä katselimme alhaalla häämöttävää kaupunkia. Venla alkoi pohtia, että mitä jos menisimme omin voimin takaisin Zürichiin, niin ei tarvitsisi mopoa taas junaan nostella. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, mopon akku oli täynnä ja varmaan olisi mukavaa lasketella alaspäin metsäisiä kävelyteitä. Matkaan hotellille meiltä kului 3,5 tuntia, välillä kyllä istuimme tunnin eräässä pizzeriassa. Olin niin irtautunut arkirutiineista, että unohdin katsoa telkkarista formulakisat, vaikka ajojen aikaan loikoilimme hotellihuoneessa.

Maanantai 8.7.

Tänään oli lomamme viimeinen päivä. Teimme kierroksen kaupungilla ja kävimme toistamiseen Lindenhofin kukkulalla ihailemassa kaupunkinäkymiä.

Mielestämme viikko oli sopivan pituinen aika olla samassa paikassa, siinä ajassa ehdimme jo nähdä tarpeeksi. Lentokone kaarsi noustessaan kaupungin yllä, ja se antoi mukavan loppusilauksen matkallemme. Koko viikko oli mennyt melkoisessa uutispimennossa, sillä vasta koneessa luimme lehdestä edellisellä viikolla tapahtuneesta lento-onnettomuudesta, joka johtui Zürichin lennonjohdon töppäilystä. Loppumatka kului ihaillessa auringonlaskua ja Suomen rannikon saaristoa välkehtivässä meressä.

Seuraavaksi Kuumailmapallolennolle

Takaisin Matkakertomuksiin

Etusivulle