Tähden synty, elämä ja kuolema
 

Ayrton Senna da Silva  1960-1994
 
 

Ayrton Senna lumoutui juoksemaan vesirajassa hiekalla, johon ainutkaan jalka ei ollut vielä piirtänyt merkkejään.  Hänet valtasi tunne, että hän saattoi jatkaa juoksemistaan loputtomiin.  Juosta ja juosta näköpiirin rajalle kääntymättä ja palaamatta koskaan.
Siellä me näemme Ayrton Sennan juoksevan edelleen.
Hänen omalla paratiisisaarellaan.



Ayrton Senna syntyi 21.3.1960 Sao Paolossa, Brasiliassa.  Perheeseen kuului Ayrtonin lisäksi isä, äiti, sisko ja veli Leonardo.  Ayrton aloitti jo nelivuotiaana mikroautoilla ja oli selvästi lahjakas sekä rämäpäinen.  Hän nautti voittamisesta ja halusi aina olla paras.  Se oli hänelle pakkomielle.

Pian Senna siirtyi Englantiin F3-luokkaan.  Hän vihasi Englannin viileää säätä eikä olisi halunnut lähteä aamulla testaamaan autoaan ellei kypärä ja käsineet ole lämmitettyjä.  Senna oli yksinäinen vailla ainoataan todellista ystävää.

Formula ykkösiin Senna siirtyi vuonna 1984.  Ensimmäisen kerran MM-pisteille hän sijoittui jo vuoden kuluttua F1-luokkaan siirtymisestään.  Radoilla Senna tunnettiin törmäilevänä kauhukakarana.  Hän suhtautui erittäin vakavasti työhönsä ja antoi aina kaikkensa.  Varikolta hän ei lähtenyt ennen kuin auto oli huippukunnossa ja viimeisen päällä viritetty.  Kun Ayrton Senna ajoi, hänen ajatuksensa olivat jo seuraavassa mutkassa.  Näiden ominaisuuksien avulla hänestä kehittyi yksi maailman taitavimmista ajajista.

Ensimmäisen osakilpailun Senna oli voittanut Lotuksella jo 1985, mutta maailmanmestari hänestä tuli McLarenilla 1988.  Senna uusi maailmanmestaruutensa seuraavana vuonna.  Toisten ajajien keskuudessa hän oli sekä kunnioitettu että vihattu.  Tallikaverinsa Alain Prostin kanssa Sennalla oli suuria ongelmia, sillä he eivät tulleet toimeen keskenään.  Saattoi olla viikkoja, jolloin Senna ja Prost puhuivat toisilleen ainoastaan mekaanikkojensa välityksellä.  Myöhemmin Senna on myöntänyt suistaneensa tahallaan Prostin kilparadalta.  Niinpä, kun Ayrton Senna oli kuuden vuoden jälkeen McLarenilla valmiina siirtymään Williamsille, katsoi ranskalainen Alain Prost paremmaksi vaihtoehdoksi lopettaa ajamisen ja jäädä eläkkeelle kuin jatkaa Sennan tallikaverina.  Myöhemmin he kuitenkin sopivat kiistansa, ja Prost olikin yksi Sennan arkun kantajista.

Kukaan formulakuljettajista ei ollut niin työlleen omistautunut kuin Senna.  Hänen vuosirytminsä oli yhdeksän kuukautta työtä ja kolme kuukautta ei mitään.  Tuon kolmen kuukauden jakson hän vietti joko omalla Tatuin maatilallaan Brasiliassa tai omalla huvilallaan Portugalin Algarvessa.  Siellä Senna vietti lomaa ja latautui tulevaan kauteen ratsastaen, vesihiihtäen, ollen ystäviensä seurassa ja juoksennellen koskemattomilla hiekkarannoilla, joihin kukaan muu ei ollut vielä ehtinyt painaa jalanjälkiään ennen häntä.

Sennasta sanottiin ja kirjoitettiin vuosien mittaan yhtä sun toista, sekä negatiivistä että positiivista.  Häntä vihattiin ja rakastettiin, mutta kaikkien vihamiestenkin oli pakko myöntää yksi kiistämätön tosiasia: Senna oli nopein ja taitavin.  Tästä ovat osoituksena Sennan uskomattomat 65 paalupaikkaa uransa aikana, joka on enemmän kuin kenelläkään muulla formulakuljettajalla.  Sennan siirryttyä Williamsille 1994 häneltä odotettiin vuoden 1991 maailmanmestaruuden uusimista.  Toisin kuitenkin kävi.

Imolassa Italiassa vapunpäivänä vuonna 1994 ajettava Grand Prix jäi hänen uransa ja elämänsä viimeiseksi.  Senna ajoi n. 300 km/h päin betoniseinää Tamburello-mutkassa auton kontrollin kadottua ja kuoli siihen paikkaan saatuaan päähänsä kuolettavia vammoja.  Tosin Sennan kuolema pidettiin salassa nelisen tuntia, jotta kilpailu saatettiin ajaa loppuun, sillä on Italian lain vastaista jatkaa formulakilpailua, jossa joku kuljettajista on kuollut.

Sennan kuolema on valtava isku formula-ykkösille ja muutenkin, kun juuri edeltävänä päivänä oli aika-ajoissa kuollut itävaltalainen aloitteleva ajaja Ronald Ratzenberger myös ajettuaan betoniseinään.  Sitä edellisestä kuolemantapauksesta F1:ssä oli ehtinyt kulua jo 12 vuotta.  Sennan ja Ratzenbergerin kuolemien sekä Karl Wendlingerin vakavan loukkaantumisen jälkeen kaksi viikkoa myöhemmin on vakavasti ruvettu keskustelemaan sääntömuutoksista autoihin.

Välittömästi Ayrton Sennan kuoleman jälkeen Sao Paolon formularadalle vievä katu nimettiin uudelleen Ayrton Sennan kaduksi, ja hän saanee myös oman patsaan kotikaupunkiinsa.  Hollywood on kiinnostunut filmaamaan Sennan elämäntarinan.  Testamentissaan Senna lahjoitti 1,8 miljardin omaisuudestaan 90 miljoonaa Brasilian katulapsille.  Se kertoo selvästi siitä, kuinka hyväsydäminen ja aito ihminen hän oli.  Loput hänen omaisuudestaan peri hänen 8 kuukauden ikäinen tyttärensä Vitoria sekä muu perhe.  Senna oli myös syvästi uskonnollinen mies.

Tosiasia kuitenkin on, ettei Sennasta koskaan olisi tullut niin suurta urheilijaa, ellei hänen uransa ja elämänsä olisi päättynyt näin traagisesti ja näin aikaisin.  Senna oli kuollessaan vasta 34-vuotias.  Silti elämä jatkuu, silti formulakisat jatkuvat.  Nyt Ayrton Senna on siirtynyt niiden autourheilulegendojen joukkoon, joiden saavutukset jäävät muistuttamaan meitä inhimillisen suorituskyvyn äärirajoilla liikkumisesta.  Niille rajoille haluavat monet, mutta vain harvat pystyvät.

Ayrton Senna oli yksi heistä.
 

"Hän on sataprosenttisesti omistautunut ajamiselle.  Me muut olemme mukava vain 97-prosenttisesti.  Minun tai jonkun muun voi nähdä nauravan varikolla, Ayrtonin ei koskaan."
Martin Brundle 21.3.1986

"Ayrton Senna on nopeampi ajaja kuin minä.  Tätä asiaa ei kannata kieltää."
Alain Prost 29.10.1988

"Fyysisesti olisi vaikea tapella Prostin kanssa.  Hän on liian lyhyt tasaväkiseen otteluun."
Ayrton Senna 9.3.1991

Takaisin harrastuksiin